Lahdimme Vang Viengista Vientianen kautta kohti Paksea sleepingbussilla. Unibussi ei ollut ihan sita mita odotimme. Sangyt olivat ehka noin 170cm pitkia ja 60 senttia leveita. Siina piti viettaa seuraavat 12 tuntia. Uni ei oikein tullut. Liput oli suoraan 4000 islandsille mutta paatimme jaada pakseen yhdeksi yoksi ja tarkistaa minkalainen kaupunki se on. Pakse ei ollu kovin mielenkiintoinen mesta ja seuraavana aamua suuntasimme kohti Don Khongia. Tama 4000 islandeista isoin saari oli todella kuollut paikka ja siella ei kaytannossa ollut muuta kuin muutamia guesthouseja ja kuppaisia ravintoilta. Trekattiin 5km saaren lapi ja lahdettiin lossilla joen yli viereiselle saarelle jossa olimme todella eksoottinen naky. Puntaroimme kyytivaihtoehtoja Don Detille ja eraan herrasmiehen lava-autokyyti oli houkuttavin. Saavuimme Nagasank satamaan josta nappasimme botskin Don Detille.
(Lava-auto kyyti kylan lapi satamaan)
Don Det Oli viela 2000-luvun alussa levytyskeidas mista harva tiesi. Talla hetkellla saari vaikutti Vang Viengilta pienoispienoiskoossa. Saarelle oli tullut sahkot muutama vuosi sitten ja nykyaan siella vallitsee kova rakennusbuumi. Joka aamu saimme herata sirkkelien siritykseen tai vasaroiden paukkeeseen. Eka ilta meni oikein kivasti hammockeissa makoillessa ja beerlaoa nauttiessa. Seuraavana aamuna herasimme todellisuuteen, taalta ei saanut mistaan rahaa: lahin automaatti sijaitsi paksessa noin 200km paassa ja viereisella mantereella oli kylla pankki, mutta pankki sulkeutui tana perjantaina jo aikaisemmin. Neuvoa-antavat Beerlaot imailtuamme sain nayn muutamista kymmenista euroista, mitka oli rahavyon katkoihin unohtunut. Tassa olisi menolippumme takaisin sivistykseen. Dollarin huonommasta kurssista johtuen saimme juuri sen verran rahaa etta pystyisimme ostamaan bussiliput Kambodzaan ja viisumeihin. Loppuilta meni melko synkissa merkeissa, koska rahaa ei ollut yhtaan ja mitaan ei voinut tehda. Aamulla lahdimme veneella kohti mannerta ja siita jatkoyhteydella kambodzan rajalle.
(Kuvia Don Detilta meidan bungalowin terangilta)
Rajanylitys
Rahat oli tosiaan niin finaalissa etta aamulla ei ollut voinut syoda mitaan ja emme olleet varmoja riittaisivatko namakaan massit viisumeihin. Rajalla pyydettiinkiin usemmassa kojussa dollareita passien leimaamisesta sikainfluenssan pelkoisiin kuumemittauksiin. Hauska juttu rajanylityksissa ole se etta meilta kyseltiin paria dollaria korvausta ja takana tulevilta naisilta 5dollaria. Naita maksuja ei periaateessa ole pakko maksaa, mutta korruptoituneet rajapossut niita ahnaasti kuitenkin vaativat.
Kappas kappas viisumitiskilla meidan kohdalla hinta olikin mystisesti pompsahtanut 20 dollarista 23:een. Rajasiat ystavallisesti istuttivat meidat penkille odottamaan ja toivoivat etta rahoja ilmestyisi jostain meidan taskuihimme. Vihdoin kun kaikki muut oli paastetty menemaan ja bussimme odotti rajan toisella puolella, ilmestyi meidan onneksemme nuori paikallinen herrasmies (possujen salaliittolainen) joka suostuisi maksamaan puuttuvan osuuden viisumeistamme jos maksaisimme hanelle takaisin kun pysahdymme automaatille. Vaihtoehtoja ei juuri ollut, kun kaikki rahat olivat annettu jo tiskin toiselle puolella ja heilla oli edelleen meidan passit. Todellisuudessa tama kyseinen napakulliainen ei maksanut rajasioille mitaan vaan huikkasi heille etta antavat passimme. Tallaiseen alkeelliseen ukotukseen emme tormanneet thaimaan tai laosin rajalla.
Rajalta paastyamme alkoi reilun parin tunnin matka lounaspaikalle jossa saisimme nostettua rahaa ja evastettya. Ei ollut automaattia ei. Lasittunein silmin tuijotimme kun varakkaat brittituristit hotkivat lounaitaan paskaisiin mahoihinsa. Oli kulunut 24 tuntia kun viimeksi olimme nielleet jotain syotavaa. Vettakin oli nautittu vain muutamia kulauksia koko aikana: vajarit olivat tosiasia. Viimein saimme rahaa nostettua ja maksettua talle herrasmiehelle velkamme takaisin ja ostimme "illalliseksi" sipsia ja limsaa eraasta kojusta levahdyspaikalla.
Lopuksi maistiainen herkullisista rusketusrajoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti